Näin palvelemme
Kolme vuosikymmentä kokonaisvaltaista palvelua
Voitelukeskus on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä merkittäväksi voitelualan ammattilaisten osaamiskeskukseksi. Yrityksen toiminnan johtava periaate on pysynyt koko ajan samana: tarjoamme asiakkaillemme alan parhaat tuotteet ja rautaiseen ammattitaitoon perustuvan kokonaisvaltaisen palvelun.
Voitelukeskus aloitti toimintansa vuonna 1978 Ylöjärvellä yhden miehen yrityksenä. Alkutaipaleen tärkeimpiä asiakasryhmiä olivat kuljetusyritykset ja koneurakoitsijat. Yrityksen maine osaavana ja palveluun panostavana yhteistyökumppanina alkoi levitä nopeasti myös muille liike-elämän sektoreille. Asiakasmäärän ja henkilökunnan lisääntyessä Voitelukeskus muutti ensin Tampereelle ja sitten Pirkkalaan, jossa olemme toimineet vuodesta 1994 saakka.
Johtavat tuotteet
Voitelukeskuksen tuotevalikoima koostui aluksi pääasiassa rasvoista ja öljyistä. 1980-luvun lopussa yhtiöstä tuli maailman suurimman suodattimien valmistajan, yhdysvaltalaisen Fleetguardin edustaja Suomessa. Samoihin aikoihin aloitimme laajamittaisen yhteistyön muun muassa Kanadan suurimman öljy-yhtiön, Petro-Canadan kanssa. Siitä saakka tuotevalikoimamme on koostunut alan kirkkaimpaan kärkeen kuuluvien valmistajien suodattimista ja voiteluaineista.
1990-luvun alkuvuosina Voitelukeskus laajensi asiakaspiiriään teollisuuteen. Nykyään teollisuusasiakkaidemme joukossa on esimerkiksi suuria elintarvike- ja lääketeollisuuden yrityksiä. Myös kuntien ja valtion laitokset ja liikeyritykset luottavat osaamiseemme: tuotteitamme ja palvelujamme käyttävät muun muassa VR ja Puolustusvoimat.
Tuotekehitys ja ympäristö
Voitelukeskus on panostanut vuosien mittaan myös omaan tuotekehitykseen. Yhteistyössä Petro-Canadan kanssa kehitettyä niveltappirasvaa käytetään laitteissa ja koneissa joka puolella maailmaa. Lisäksi olemme kehittäneet hydrauliikkalaitteita varten ympäristöystävällisen mäntyöljyn, jolla on maailmanlaajuinen patentti.
Ympäristönsuojelusta huolehtiminen on luonnollisesti tärkeä osa kokonaisvaltaisen palvelun ajatteluamme. Voitelukeskuksella on Suomen ympäristöministeriön myöntämä keräyslupa uusiokäyttöön soveltuville kirkkaille ja biologisesti hajoaville voiteluaineille.
Tieto on valttia
Voitelukeskus myy vuosittain yhteensä 5 miljoonaa litraa rasvoja, öljyjä ja nestemäisiä kemikalioita sekä satojatuhansia suodattimia. Mutta me emme tyydy pelkästään tähän, vaan välitämme asiakkaillemme lisäksi mittaamattoman määrän alan viimeisintä tietoutta. Laadukkaat tuotteet yhdistettynä huippuosaamiseen ovat tuoneet meille 15 000 tyytyväistä asiakasta.
Luotamme siihen, että 30 vuoden kokemuksen myötä kertynyt voitelualan tieto-taito, teknologisen kehityksen herpaantumaton seuraaminen ja korkeatasoinen palvelu ovat parhaat valttimme tulevaisuuden haasteiden edessä. Tuotteiden ja palveluiden laatu ovat alati koneistuvassa maailmassa juuri ne tekijät, jotka pitävät laakerit ja pyörät varmimmin pyörimässä, kun kilpailu kiristyy ja seisokkeihin ei ole varaa.
Asiakkaiden tarpeiden tunteminen ja heidän tarpeisiinsa vastaaminen ovat olleet Voitelukeskuksen liiketoiminnan peruslähtökohtina 30 vuotta. Tästä linjasta emme lipsu tulevaisuudessakaan.
Last Updated (Wednesday, 10 November 2010 12:12)


EU Ecolabel: FI/027/022
| Kuukauden tarjous! |
There are no translations available.
|

